Nelikopterilla kasvuston kuntoon kiinni

Olet täällä

ProAgria Etelä-Pohjanmaa kokeilee tänä kesänä ensimmäistä kertaa kasvustojen ilmakuvausta nelikopterilla.

- Miehittämätön ilmailu on tulevaisuutta, jota pystytään hyödyntämään myös maataloudessa, kertoo ProAgria Etelä-Pohjanmaan asiantuntija Tuomas Pennala.

- Ilmasta käsin pystytään koneeseen asennetun infrapunakameran avulla havaitsemaan peltolohkoilla sadon tuottoa heikentäviä kohtia ja siten suorittaa tarvittavat korjaavat viljely- tai kunnostustoimenpiteet.

Nelikopterin voi nähdä alkukesällä pellon yläpuolella kuvaamassa orastuvaa viljaa tai nurmikasvustoja. Kopteria ohjaa ProAgrian asiantuntija. Ohjaaja ei kuitenkaan ole kaukana koneesta, maksimissaan noin kahden kilometrin etäisyydellä kopterista, jonne nelikopterin wlan-signaali kantaa.

Alustavat kokemukset kopterin lennättämisestä ovat positiivisia. Kuvattavia peltoja ovat erityisesti syys- ja kevätviljalohkot ja monivuotiset nurmikasvustot. Infrapunakamera näyttää kuvissa värieroilla kasvulohkojen ongelmakohtia, kuten puutteellisesta ojituksesta aiheutuvia kosteita paikkoja pelloilla. Myös pellon päisteissä tehdyt käännökset ja eläinten aiheuttamat kasvustovauriot voi havaita kuvista. Viljapelloilta pystyy myös arvioimaan orastumisen tasaisuutta.

Kasvustojen tiheyttä pystyy parhaiten arvioimaan muokatuilla infrapunakuvilla, joissa harvempi tai muuten heikompi kasvusto näkyy punaisella värillä ja hyvä kasvusto vihreänä värinä. Aurinkoisella ja tuulettomalla ilmalla otetut kuvat ovat selkeitä ja niistä näkee, miten kasvustot vaihtelevat lohkon sisällä. Kiinnostavaa on vielä nähdä, miten viljalohkojen muokkaustapa näkyy kasvustoista otetuissa kuvissa.

Tervetuloa keskustelemaan nelikopterin hyödyntämisestä ProAgria Etelä-Pohjanmaan osastolle.